Millaista on olla minä?


Kunpa tuntisin vähemmän,
erilailla edes.

Raskas tie kulkea,
myrskyn silmässä koko ajan.

Yksinäinen tie,
ympäröitynä masokisteillä.

En halunnut jatkaa,
mutta ketä se kiinnosti?
Halusin luovuttaa,
mutta ei mun annettu.

Yritän muuttua.
Hengittää, keskittyä ja laskea.

Katsoa tuolia ja kuvailla sitä mielessäni.
Tietoista läsnäoloa sanovat.

Keskittymistä hetkeen he sanovat.

Jos kiroilisin,
niin nyt sen tekisin.
Jos ryyppäisin,
niin nyt korkkaisin.
Jos käyttäisin,
niin nyt viivan vetäisin.
Pään sekaisin haluaisin.

Niin raskasta.
Nollasta sataan ja kohta takaisin.

Kyynel vierähtää poskelle
silkasta väsymyksestä.
Väsymyksestä olla minä.

Olen taas tuntenut.
Olen tuntenut kaiken.
Olen tuntenut kovaa.

En jaksaisi kuvailla enää yhtä ainoaa esinettä.
Haluan olla joku muu.
Joku järkevä.
Joku joka näkee asiat,
niin kuin ne ovat.
Eikä aistimalla mikroilmeitä, mikroeleitä, mikromerkityksiä,
rivienvälejä.

Ja kaikista niistä välittyy sama viesti.
Että mä oon huono.
Että mä oon vanha, ruma, vääränlainen.
Liikaa tai liian vähän.
Ei niistä välity ikinä mitään hyvää.

On raskasta olla minä.

Kaikki täällä metsässä tunkeilevat.
On mahdottoman ahdasta. En ole ikinä
tavannut eläimiä, jotka pursuisivat tällä tavalla ja
aina vääriin paikkoihin. Ettekö näe, että Risto
Reipas tahtoo olla yksin. Minä lähden nyt”
Ja hän asteli pois.

(Kirjasta Ihaan pieni kirja synkeydestä. Kirjoittajat A.A. Milne ja E.H. Shepard)


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.